Huomenna perjantaina 11.9 on uusikuu neitsyessä. Uusikuu symboloi minulle uusia alkuja, uusia syklejä ja niitä se tarkoittaa nytkin. Olen myös nousumerkiltäni neitsyt, joten tässä uudenkuun ajassa on vielä senkin vuoksi oma sävy ja syvyys. Elämässä kuoritaan nyt isoja kerroksia pitkän parisuhteen päättymisen myötä, ja minä opettelen päästämään irti kontrollista ja luottamaan siihen, että kaikki menee juuri niin kuin kuuluu mennä. Se tuntuu kaikelta, mutta minä annan tuntua. 

Tuntuu myös oikealta hetkeltä alkaa juuri nyt kirjoittaa tätä blogia, joka on ollut tulossa ja tahtotilana jo pitkään. Rakastan kirjoittamista, ja olisi niin paljon kaikkea, mistä haluan kirjoittaa. Kontrolloiva osa itsessä haluaisi kuitenkin edelleen aina valmiiksi ja viimeisen päälle suunnitella ja hioa kaiken ennen aloittamista, mutta nyt tuntuu tärkeältä vain hypätä, vaikken vielä tiedä mihin hyppään. Liian moni asia jää elämässä lopulta tekemättä, kun me suunnitellaan ja jahkaillaan liian pitkään. Nyt mitään ei ole siis suunniteltu valmiiksi eikä näin olleen viilattu yhtään ja sekös entistä (ja vähän nykyistäkin) kontrollifriikkiä hirvittää. Hyvä!

Tiedän, että en ole ainoa, jonka elämässä juuri nyt suuret muutoksen tuulet nyt puhaltavat ja haluankin muistuttaa sinua siitä, että siellä muutosten keskellä ja myrskyn silmässä on tärkeää pitää itsestään hyvä huoli. Elämään kuuluu myös kipu ja kärsimys eikä sinun kuulu lopullisesti nujertua niiden alle. Kipu kutsuu meitä aina tärkeimmän äärelle, itsemme äärelle. Sinä voit aina valita mistä käsin kohtaat kivun ja kärsimyksen. Se kipu usein myös viestii sitä, että yrität uida vastavirtaan. Yrität vastustaa, kontrolloida ja viimeisillä voimilla vielä räpiköidä antautumista vastaan ja seisot itse itsesi edessä.

Minä olen aikaisemmin ollut omassa kivussa ja kärsimyksessäni uhriutumisen kuningatar ja edelleen se on yksi osa minussa. Nykyään, kun huomaan uhriutuvani, niin kuulen viestin, että olen jäänyt liian yksin. En ole tullut näkyväksi tai nähdyksi oman haavoittuvaisuuteni kanssa. Uhri minussa pyytää vain näkemistä, kuulemista, hyväksymistä ja lempeyttä. Jokin on ollut tärkeää ja ihan liikaa yksin kannettavaksi. Uhri minussa kaipaa vain lopulta syliä, jossa levätä ja tulla kohdatuksi. Kipu tulee siitä, että taistelen vastaanottamista vastaan. En salli itselleni hyvää. En salli itselleni kannattelua. En salli itseni tulla näkyväksi tarvitsevuuteni kanssa.

Jos siis luet tätä, niin tämä on kutsu tulla näkyväksi. Kutsu tulla näkyväksi sen kanssa, missä olet nyt. Kutsu tulla näkyväksi kipusi, herkkyytesi ja voimasi kanssa. Kutsu tulla näkyväksi yksinäisyytesi kanssa. Et ole yksin, vaikka se kärsimystarina usein niin uskotteleekin. Tämä on myös kutsu mennä kohti muita ihmisiä. Meistä ketään ei ole tehty elämään yksin kaiken sen kanssa, minkä kanssa me olemme tottuneet pärjäämään yksin. Pärjäämisen ja selviytymisen aika on ohi. On aika alkaa kantaa vastuu. On aika kantaa vastuu omasta hyvinvoinnista. On aika alkaa kantaa vastuu näkyväksi tulemisesta. On aika alkaa kantaa vastuu avun pyytämisestä ja erityisesti sen vastaanottamisesta. On aika alkaa kantaa vastuu omasta nautinnosta, kivusta ja siitä kaikesta, mihin sinua kutsutaan juuri nyt muutosten tuulissa oli se kutsu sitten elämää mullistava kriisi tai jokin kutkuttava ja kiinnostava. Nyt on aika mennä kohti! Nyt mennään eikä enää vaan meinata. 

Oletko mukana? Kuuletko kutsun?

"But after a time
I realised that for me to grow
I've got to let go"
- Rebecca Ferguson: I hope -

Ihka ensimmäistä blogiani kirjoittaessani (jonka itseasiassa tajuan tätä kirjoittaessani alkaneen erotessani suuresta rakkaudestani 16 vuotta sitten) minulle oli tärkeää liittää blogiini aina musiikkia, koska elän ja hengitän musiikkia. Sen hyvän ja minulle tärkeän haluan menneestä ottaa mukanani uuteen. Siispä laita alla oleva biisi soimaan ja lue vaikka tekstini uudelleen. Toivottavasti musiikki puhuttelee. Laula, tanssi, inhoa, rakasta. Anna musiikin koskettaa ja osua juuri siihen kohtaan, mikä kaipaa kosketetuksi tulemista. 

Uusi aika alkaa nyt. Ehkä sinunkin elämässäsi. Pidetään itsestämme ja toisistamme huoli. Sitä tämä maailma tarvitsee. 

Olisi ihanaa kuulla, missä menet ja mistä tänään tulet. Mikä on totta ja elossa sinussa juuri nyt, juuri tänään? Missä tunnistat itsessäsi vastustuksen? Mitä se vastustus tuli sinussa avaamaan?

Kohtaamisiin.

♡ :lla Heidi